*

Päivi Räsäsen blogi Lääkäri, kansanedustaja, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja

Estellen lasti pääsi turvallisesti perille

 

Kansainvälistä huomiota herättäneen ja merisaartoa uhmanneen Estellen-laivan lastina oli sementtilaattoja, polkupyöriä, lasten kenkiä, jalkapalloja ja arabiankielisiä lastenkirjoja. Tavarat on nyt Israelin armeijan toimesta toimitettu Gazaan.

Ship To Gaza-kansalaisjärjestö perusteli Estellen matkaa taloussaartoalueen läpi tavallisten kansalaisten kestämättömällä tilanteella Gazassa. Siellä arki on kaukana normaalista. Israelin näkökulmasta on kuitenkin syytä ymmärtää turvallisuusriskejä, jotka liittyvät pääosin Gazaa hallussaan pitämään terroristijärjestö Hamasiin. Hamas ampuu lähes joka päivä raketteja Gazasta Israelin puolelle. Kranaatteja ja raketteja on lentänyt Gazasta vuodesta 2001 lähtien 12700 kappaletta, tänä vuonna noin 300, vaarantaen noin miljoonan Israelissa asuvan siviilin hengen.

YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon asetti v. 2010 välikohtauksen jälkeen puolueettoman kansainvälisen tutkimusryhmän selvittämään turkkilaisen Mavi Marmaran tapausta. Ns. Palmerin raportin mukaan Israelin erikoisjoukot olivat toimineet merioikeuden sääntöjen mukaisesti ja Gazan taloussaarto oli laillinen, vaikka tapaus tapahtui kansainvälisillä vesillä. Israel vetoaa YK:n hyväksyvän Gazan saarron tämän raportin perusteella.

Israel on luvannut toimittaa maateitse tulevan avustusmateriaalin perille avustustyöntekijöiden valvonnassa, mutta sen pitäisi kulkea Ashdodin tai Jaffan satamien kautta maateitse. Suoraan mereltä Gazaan menevää materiaalia ei pystytä kontrolloimaan.

Israelin pelkona on, että saarron läpi yritetään kuljettaa asetarvikkeita sotaa käyvälle osapuolelle ja sen kautta omien siviilien niskaan. Israel toimittaa itse joka päivä noin 180 tonnia apua Gazaan, ja enempää Hamas ei ole valmis ottamaan vastaan.

julkaistu kolumnina KD-lehdessä 25.10.2012

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän Liianvanha kuva
Pekka Heliste

Israel on myös saattanut viennin. Se on saanut talouden romahtamaan
Israelin lähettämä tavara ei ole apua vaan kalliilla hinnalla myytyä ja enempään gaxalaisilla ei ole varaa vientisaarron vuoksi

Käyttäjän Liianvanha kuva
Pekka Heliste

Israel on myös saattanut viennin. Se on saanut talouden romahtamaan
Israelin lähettämä tavara ei ole apua vaan kalliilla hinnalla myytyä ja enempään gaxalaisilla ei ole varaa vientisaarron vuoksi

Mark Bayer

Kallistahan se on Gazalaisille kun Hamas perii tuoduista tavaroista tullia ja veroa.

Käyttäjän Liianvanha kuva
Pekka Heliste
Käyttäjän karitvirtanen kuva
Kari Virtanen Vastaus kommenttiin #14

PA:n kanssa solmitun sopimuksen mukaan Israel perii ulkoa tulevista tavaroista tullit ja verot, jotka se sitten tilittää PA:lle.

Salakuljetus on kuitenkin hyvin runsasta, mm Ipadit ovat ennemmin Gazassa myynnissä kuin Suomessa ja tavaratalot notkuvat tavaraa. Siitä kaikesta perii korkean tullin Hamas.
Runsas rahantulo on saanutkin monet Hamasin virkamiehistä pistämään rahaa omaan taskuun. Miljonääri bublikaanit eivät ole harvinaisuus Gazassa.
Tämä on herättänyt pahaa verta kansassa.

Olavi Nieminen

Kenenkä neronleimaus oli lähettää tuo laiva sota-alueelle?
Laillinen tavaran kuljetusreitti on kaikkien tiedossa.
Suomalaiset tässä taas osoittivat tyhmyytensä.

Kansainvälisesti ja kansallisesti ihmetyttää, että terrorijärjestö Hamasin ampumia raketteja ei noteerata lainkaan vaan pelkästään Israelin tekemät vastaiskut.
Miksi islamistien terrorismi tässä on sallittua ja vaaditaan sen hyväksymistä?

Tuomo Kokko

"Kenenkä neronleimaus oli lähettää tuo laiva sota-alueelle?"

Luulenpa, että jonkun ideologisesti uhmaikäisen Palestiina-fanin. Vastaavanlaista ryhmää (tietysti eri puolella) edustivat vaikkapa ne suomalaiset, joiden piti välttämättä päästä matkustamaan Israeliin parikymmentä vuotta sitten Persianlahden sodan riehuessa ja ohjusten tipahdellessa juutalaisvaltion alueelle.

Toisen Persianlahden sodan aikana ainakin yksi suomalaismies osallistui Bagdadissa ihmiskilpi-toimintaan, mikä myös on ikävyyksien etsimistä aatteen nimissä. No, onhan useimmissa sodissakin ulkomaalaisia vapaaehtoisia toisaalta puolustamassa oikeaksi katsomaansa asiaa, toisaalta hakemassa sankaruutta.

Tapani Rouhiainen

Kristillisdemokraattiset poliitikot ovat muuten hyviä kristittyjä, mutta heiltä politikointinsa keskellä unohtuu Jumalan säätämistä 10 käskystä kaksi tärkeää käskyä: Älä valehtele. Älä tapa. Taisivat olla kahdeksas ja viides käsky.

Käyttäjän olavilaitala kuva
Olavi Laitala

"Kranaatteja ja raketteja on lentänyt Gazasta vuodesta 2001 lähtien"

On kai niitä lentänyt sinnekin päin, isompia ja varmaan yhtä paljon.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Varmasti on, ja varmasti on tappanut myös ihmisiä ja vähintään vaurioittanut - useimmiten myös tuhonnut infrastruktuuria.

Käytännössä kuitenkin aina ennen Isrealin iskua, on Gazan puolelta tapahtunut jo isku tai iskun valmistelu on käynnisstä. Juutalaiset nääs eivät käännä poskea toisen läppästäessä vaan pamauttaa takaisin.

Tuota aluetta ei rauhoita mikään muu kuin joukkotuho joka lopettaa niin israelilaisten kuin sunnien ja shiiojen väliset kärsimykset - tai järkiin tulo eli uskosta luopuminen tai vähintään sen muuttuminen henkilökohtaiseksi.

Suurin ero miksi Isreal pystyy paremmin keskustelemaan Fatahin kuin Hamasin kanssa lienee noiden kahden järjestön suhtautumisessa uskontoon.

Juha Korhonen

No varmaankin pääsi, kun käyttivät oikeaa, laillista reittiä. Laivan yritys tunkeutua saarron läpi voitaisiin katsoa isommaksikin rikkomukseksi, mutta Israel pysyy sovittelevalla linjalla.

Jos tilanne olisi ollut toisin päin (esim. Hamas saartamassa Tel-Avivin satamaa), Estelle olisi varmaan upotettu sen jälkeen kun koko miehistö olisi teloitettu julmalla tavalla ja koko toimituksen videotallenne julkaistu Internetissä.

Käyttäjän Radisti kuva
Matti Pihlaja

Israelin aparheit hallinto ei ole itse noudattanut ensimmäistäkään YK:n päätöslauselmaa. Se saa tappaa ja murhata niin paljon kuin haluaa.
Muistaakseni tapposuhde on 1/6 eli palestiinalaisia on kuollut 6 kertaaa enemmän kuin israelilaisia.

Markku Ollikainen

Kun vielä muistat mainita, kuka tappoi ketä, niin asiat vaikuttavat paljon asiallisemmin esitetyiltä.

Ainakin alueella aikaisemmin jonkin aikaa asuessani, kaikkein eniten arabeja kuoli toisten arabien tappamina. Jokainen yritys yhteistyöhön ja rauhanrakentamiseen Israelin kanssa näet luokiteltiin maanpetokseksi.

Islamilaiset äärinainekset ovat ottaneet panttivangeikseen myös omat heimolaisensa, joita varsinkin nuoremmasta päästä aivopestään Israelin vihollisiksi.
On aika hurjaa, kun gazalainen mikki-hiiri opettaa kuinka vihata ja tappaa juutalaisia. Sitä ennen heidät tietysti pitää kuvata verenhimoisiksi hirviöiksi, jotka esimerkiksi juovat pääsiäisateriallaan kaappaamiensa arabilasten verta. Koulukirja opettaa laskentoa: on 20 juutalaista. Kun heistä tappaa 10, montako jää jäljelle?
Aikanaan eräässä Israelin naapurimaassa, jota tuolloin pidettiin ns. maltillisena, katselin hotellissa televisiota. Hämmästys oli kuitenkin suuri, kun huomasin, että tuon kansanhotellin TVstä tullut ohjelma oli peräisin Hitlerin Saksasta. Juutalaiset kuvattiin hirviöiksi, ali-ihmisiksi, joita on siis jopa velvollisuus halveksia/ vihata ja lupa tappaa.

Kannattaa astua hetkeksi Israelin kenkiin ja miettiä sanomisiaan. Rauhan rakentaminen on vaikeaa sellaisen naapurin kanssa, joka on valmis panemaan uhriksi jopa omat lähimmäisensä tuhotakseen sinut.

Käyttäjän tarjaparkkila kuva
Tarja Parkkila

En jaksa lakata ihmettelemästä, että minne ne rahat, joita koko maailma tuuppaa Palestiinaan, oikein menevät.

Rakennetaanko niillä viidentähden marmori-hotelleja, ja huviloita ulkomaille, kun pitäisi rakentaa kouluja ja terveyspalveluita kansalle.

Minä rohkenen väittää, että Palestiinan johtohenkilöt elävät kuin ruhtinaat ja pitävät kansan köyhyydessä, että voivat ruikuttaa lisää rahaa tekemättä mitään sen eteen.

Olavi Nieminen

Koskahan lopetetaan terroristijärjestö Hamasin tukeminen ja hyysääminen.
Miksi sen ampumia raketteja ja ensi-iskuja ei noteerata, vaan aina uutisoidaan Israelin tekemät vastaiskut.
Hullua tämä suomalaistenkin terrorismin puolustelu ja jopa laivalla pyritään terroristien luo.
Sitten suomalainen kapteeni täällä elämöi kun heidät pysäytettiin sähkölamauttimin, olisiko ollut parempi ampua?!!! Mitäs menee sinne kaivamaan verta nenästään, eikä noudata annettuja määräyksiä.

Syyttömät ihmiset sitten kärsivät rajan molemmin puolin.

Käyttäjän Liianvanha kuva
Pekka Heliste

Suomikin varustautuu samanlaiseen terroristisotaan pelätessään Nl miehitykseen.
Ranskan vastarintaliikekin oli terroristijärjestö saksalaisten mielestä.
Israel ei halua rauhaa,se estäisi etanasodan eli Palestiinan mäivettmisen ja alueen hitaan valloituksen.
Israel aiheuttaa ja varmistaa salamurhila ja sortotoimilla palestiinalaisten epätoivoisen vastarinnan.

Pohjois-Irlannissa protestantit pitivät katoliset köyhinä ja sortuvat heitä.
Rauha syntyi kun sorto loppui.

Terrorismi termin käyttö on vain ongelman peitteitä eli terrorismin vastaiselle sodalle ole loppua.

Mutta sodan loppuajan Israel ei halus

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

"Suomikin varustautuu samanlaiseen terroristisotaan pelätessään Nl miehitykseen"

Eikö mielestäsi Suomella ole oikeutta ampua ohjuksia jos maahan hyökätään. Ai niin, Neuvostoliiton/Venäjän ohjuksethan eivät ole sotaohjuksia vaan rauhanohjuksia...

Taisi muuten Ranskan vastarinta liike olla myös Vichyn ranskalaisten mielestä terroristeja.

Palestiinalaiskysymykseen saadaan lopullinen ratkaisu vasta kun sekä Israel että etenkin palestiinalaiset luopuvat väkivallasta.

Käyttäjän karitvirtanen kuva
Kari Virtanen

Muhamettilaiset eivät halua rauhaa. Se on vastoin heidän uskontoaan.

Jukka Mikkola

On ensiarvoisen tärkeää, että tämä Estelle - purjehdus selvitetään perusteellisesti mm. miehityksen, pätevyyskirjojen, meriturvallisuuden ym. suhteen.

Odotankin mielenkiinnolla Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi:n toimenpiteitä tässä asiassa. Käsitykseni mukaan päällikön on ilman muuta annettava asiassa meriselitys, jonka perusteella merioikeuden asiantuntijat tekevät sitten omat johtopäätöksensä. Tämän jälkeen, mikäli aihetta on, asia siirtyy viranomaistutkintaan.

On ihme, jos Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi ei vaadi päälliköltä meriselitystä.

Vuonna 2010 kuoli yhdeksän turkkilaista aktivistia yrityksessään rikkoa Gazan saartoa. Jo yksinomaan tätäkin taustaa vasten päällikön on hyvä antaa meriselitys. Onko hän vaarantanut toimillaan ehdoin tahdoin aluksen miehistön ja matkustajien turvallisuuden purjehtiessaan tai pyrkiessään purjehtimaan saarretulle alueelle?

Päällikkö näyttää olleen ehdoin tahdoin viemässä laivaansa kaiken lisäksi vielä sotatoimialueelle, josta osoituksena olivat Hamasin raketti-iskut Israelin puolelle ja vastaavasti Israelin ilmaiskut Gazan alueelle.

Kommenttini tähän blogiin ei ole poliittinen. Politiikalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

Merilakia ja asetuksia on noudatettava. Alus on Suomen lipun alla. Ei ole myöskään syytä unohtaa kansainvälisiä sopimuksia, jotka Suomi on ratifioinut. Niiden noudattamista valvoo Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi.

Tärkein niistä on linkkinä:

http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1981...

Olavi Nieminen

J. Mikkola on oikeassa, asia pitää tutkia.
Hamas on terroristijärjestö ja Israel itsenäinen, suvereeni valtio.
Gazan alue kuuluu sotatoimialueeseen ja sinne on vain viralliset yhteydet määrätty, jota pitkin mm. avustukset menevät perille.
Jos sotatoimialueelle menee ilman lupaa niin se on hengenvaarallista ja laitonta.

Suomalainen laiva on rikkonut näitä määräyksiä sekä Suomen lakeja ja sanktiot on odotettavissa virallista tietä.
Kaiken huipuksi sotkeudutaan islamilaiseen terroristiliikkeeseen ja ääriliikkeisiin.

Siviilien auttamisesta siellä on selvä ohjeistus jota on noudatettava.

Käyttäjän karitvirtanen kuva
Kari Virtanen

On ihmeellistä, että Suomen viranomaiset eivät ole peruuttaneet Estellen päällystön papereita.

Kuka vastaa Merenkulun laillisuudesta Suomessa? Näköjään ei kukaan.