Kampanjarauha suojelee demokratiaa

 

Vaaleihin on reilu viikko, ja meneillään on ehdokkaiden aktiivisin kampanja-aika. Viime päivien aikana useiden ehdokkaiden tienvarsimainokset ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi. Kyse ei ole vain pienestä ohimennen tehdystä ilkivallasta ja töhrimisestä, vaan isojakin tienvarsimainoksia on käyty rikkomassa ja kaatamassa. Tällaista varten on nähtävä vaivaa ja käytettävä voimaa. Tienvarsimainosten rikkominen aiheuttaa ehdokkaalle taloudellista vahinkoa ja ylimääräistä työtä. Sitäkin enemmän olen kuitenkin huolissani siitä, mitä tällainen ilmiö kertoo yhteiskunnallisesta ilmapiiristä.

Tienvarsimainosten laittaminen on lain mukaan sallittua aikaisintaan kuukausi ennen vaaleja. Mainosten asettamisessa noudatetaan Liikenneviraston ohjeita. Kaupunkien ja kuntien tulee toteuttaa yhdenvertaisuutta päättäessään mainonnan sallimisesta maillaan. Ehdokkaan kannalta tienvarsimainonta on hyvä tapa saada näkyvyyttä ja kiinnittää äänestäjien huomio.

Vapaat vaalit kuuluvat toimivaan demokratiaan. Se ei tarkoita ainoastaan yhtäläistä äänioikeutta ja esteetöntä pääsyä vaaliuurnille, vaan myös poliittisten puolueiden ja ehdokkaiden vapautta ilmaista näkemyksensä vaaleja edeltävän kampanjan aikana. Tämä on yksi asioista, johon esimerkiksi EU:n vaalitarkkailijat maailmalla kiinnittävät huomiota arvioidessaan vaalien demokraattisuutta.

Vaikka puolueita ja poliitikkoja usein syytetään liian samankaltaisista vaalimainoksista, ovat kampanjointi ja vaalimainokset tärkeä osa vaaleja. Ne ovat myös kansalaisten etu. Kampanjoinnin kautta puolueiden ja ehdokkaiden näkemykset ja näkemyserot tulevat julki.

Vaalimainosten rikkominen ja sotkeminen ei ole hyväksyttävää, eikä siihen tule suhtautua vaaleihin automaattisesti kuuluvana ilmiönä. Riippumatta puolueesta, on jokaisella ehdokkaalla oikeus avoimeen kampanjointiin, ja demokratian toteutumisen varmistamiseksi siitä on pidettävä kiinni.

paivirasanen
Kristillisdemokraatit Riihimäki
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Olen Kristillisdemokraattien kansanedustaja Hämeestä. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Kansanedustajana olen vaikuttanut vuodesta 1995 alkaen. Sisäministerinä työskentelin vuosina 2011-2015.
Kristillisdemokraattien puoluejohtajana toimin vuosina 2004-2015.
Riihimäen kaupunginvaltuutettuna olen vaikuttanut vuodesta 1993 alkaen.

Haluan tehdä työtä erityisesti perheiden hyvinvoinnin puolesta, terveydenhuollon tason parantamiseksi, ihmisarvon ja -oikeuksien toteutumisen puolesta sekä työn ja yrittämisen edistämiseksi. Perhe on tärkeä osa elämääni, olen viiden lapsen äiti ja rehtorimiehen vaimo.

Kevään eduskuntavaaleissa olen ehdolla numerolla 100.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu