*

Päivi Räsäsen blogi Kansanedustaja, Lääkäri

EUTANASIALAIN SIJAAN TARVITAAN SAATTOHOITOLAKI

Keskustelu eutanasiasta on kohonnut suomalaisessa yhteiskunnassa nyt aivan uudelle aallonharjalle. Esiin nousevat suuret ja ajattomat kysymykset kuolemasta, elämän arvosta, ihmisoikeuksista ja kärsimyksestä.

Suomessa eutanasia on kielletty rikoslaissa. Itsemurhan avustaminen ei ole Suomessa rikos, mutta lääkärin kohdalla se on terveydenhuollon etiikan vastaista. Eutanasia on tietyin ehdoin sallittu Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Avustaminen on sitä, että hoitaja tai lääkäri tuo potilaan viereen tai ulottuville kuolettavan lääkkeen. Potilaan on itse pystyttävä ottamaan lääke. Eutanasiassa taas lääkäri surmaa potilaansa yleensä käsivarteen annetulla myrkkyruiskeella.

Kansalaismielipide on vahvasti eutanasian kannalla. Viimeisten 10 vuoden ajan eutanasian kannatus on ollut 75 prosentin luokkaa. On selvää, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin. Eduskunta onkin saamassa käsiteltäväksi kansalaisaloitteen eutanasiasta. Eutanasialakia ”hyvän kuoleman puolesta” perustellaan parantumattomasti sairaan potilaan kärsimyksillä ja hänen itsemääräämisoikeudestaan johdetulla oikeudella kuolla. Terveydenhuollon etiikka ja saattohoidon keinovalikoima eivät puolla kumpaakaan perustelua.

Saattohoidon menetelmät ovat kehittyneempiä kuin koskaan historiassamme. Kipua ja ahdistusta voidaan hallita ja kärsivä potilas voidaan tarvittaessa sedatoida, vaivuttaa uneen. Potilaan autonomia ei koskaan tarkoita sitä, että hän voisi määrätä, miten lääkärin tulee häntä hoitaa. Potilaalla on oikeus kieltäytyä mistä tahansa hoidosta, mutta ei oikeutta määrätä, mitä hoitoa hän saa.

Kansalaisaloite menee osittain pidemmälle kuin Hollannin laki esittäessään lääkärille velvollisuutta ohjata eutanasiaa pyytävä potilas toiselle lääkärille, mikäli hän ei vakaumuksensa mukaan hyväksy potilaan surmaamista. Hollannissa tästä on vasta käyty keskustelua, mutta lääkärien enemmistö tätä näyttää vastustavan.

Lääkärikin on ihminen: hänelle sysätty kuoleman herruus merkitsee raskasta tappamisen valtaa. Tämä vaikuttaa ratkaisevasti lääkärin ammatti-identiteettiin ja hänen omaan henkilökohtaiseen persoonaansa. Kuolemasta ei tule luonnollisempaa tai helpommin käsiteltävää, jos se verhotaan lääketieteelliseksi toimenpiteeksi ja sanan ”eutanasia” taakse.

Eutanasia on erotettava sellaisesta oireiden hoidosta, jonka sivuvaikutuksena elämä saattaa lyhentyä. Lääkäri joutuu useissa tilanteissa punnitsemaan lääkkeiden tai muiden hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja haittoja. Lääkehoidon tarkoituksena ei ole koskaan tappaa potilasta, vaikka sen käyttöön saattaisi liittyä jopa kuolemaan johtavia sivuvaikutuksia. Saattohoidossa käytettyihin vahvoihin kipulääkkeisiin, kuten morfiiniin liittyy väärinkäsityksiä. Oikein käytettynä palliatiivisessa hoidossa ne pikemmin saattavat pidentää elinpäiviä, sillä krooninen kipu uuvuttaa potilaan. Eutanasialääkärit eivät käytä surmaamiseen morfiinia, vaan lihaksia halvaannuttavaa ja sydämen pysäyttäviä aineita. Näitä aineita ei käytetä saattohoidossa.

Vuosittain jopa 13 000 suomalaista tarvitsee elämänsä loppuvaiheessa osaavaa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa, kun saattohoitoon varatuilla paikoilla on pystytty hoitamaan vain n 3000 potilasta.

Saattohoidon puutteita ei korjata eutanasialailla, vaan turvaamalla riittävä määrä osaavaa ja koulutettua hoitohenkilöstöä. Ohjeista ja suosituksista huolimatta saattohoitoa ei ole systemaattisesti kehitetty osana julkista terveydenhuoltoa. Saattohoitolain avulla voitaisiin asettaa minimivaatimukset sairauden ladusta tai asuinpaikasta riippumatta. Eutanasia ei kuulu hyvän saattohoidon keinovalikoimaan. Suomalainen yhteiskunta kykenee hoitamaan jokaisen kuolevan tasokkaasti ja ihmisarvoisesti, kun vain yhdessä niin päätämme tehdä.

Päivi Räsänen

kansanedustaja

Kolumni julkaistu Hämeen Sanomissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Eläimille nukutus tai on eläinrääkkäystä?

Ihmisille kalliit hoidot vaikka täysin terveeksi ei koskaan enää tule ja oma tahto on päästä pois?

Onko pieni ryhmä ihmisiä jo alkanut jumalaksi joka päättää toisen puolesta ihmisen omasta kehosta?

Politikoille kuuluu vain politiikkaa.Lääkäreille oikeus päättää laista .

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Hassua, miten Räsänen kirjoituksensa alussa toteaa, että näin vahva kannatus ulottaa vaikutuksensa myös poliittisiin päättäjiin, mutta käyttää lopun kirjoituksestaan siihen, että aikoo viitata kintaalla tälle kannatukselle.

Tuo keinotekoiseen koomaan vaivuttaminen tosin on kyllä ihan hyvä ehdotus ja vaihtoehto eutanasialle. Jos tosiaan saadaan aikaan laki, joka takaa jokaiselle sellaiselle potilaalle, jolle ehdotetun eutanasian ehdot täyttyisivät, oikeuden päästä loppuelämäkseen tiedottomaan tilaan, niin kyllä se minulle riittää. Käytännössähän se on sama kuin eutanasia, ja pääasia on, että kenenkään ei tarvitse vasten tahtoaan kärsiä. Vähän tosin epäilen, että resurssit eivät riittäisi tuon lain noudattamiseen.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Samaa epäilen minäkin ja monet lääkäritkin ovat siitä kertoneet, ettei kunnollista saattohoitoa saa muualta kuin muutamissa isoissa sairaaloissa ja Terhokodin tyyppisissä saattokodeissa, joita tätä nykyä ei ole edes kovinkaan montaa?
Nämä ovat niitä turhia haaveita ja epärealistisia lupauksia, joihin resurssit eivät riitä.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Olen tämän jo kertaalleen julkaissut omassa eutanasiaa koskevassa blogissani, mutta sietäisi muidenkin uskovaisten miettiä tätä vielä toisenkin kerran. Mikä on kristillistä rakkautta ja mikä sitä ei ole?

Nobel-palkittu 82-vuotias arkkipiispa Desmond Tutu saa täyden arvostukseni, kun hän on brittiläiseen sanomalehteen The Observeriin kirjoittamassaan artikkelissaan todennut:

"Ihmisillä on oikeus kuolla arvokkaasti ja avustettuna, mikäli he niin itse tahtovat. Eutanasian kieltävät lait ovat häväistys parantumattomasti sairaita ja heidän läheisiään kohtaan. Elämän pituuden sijaan on hyvä keskittyä elämän laatuun", Tutu sanoi ja lisäsi vielä: "Olen ollut onnekas saadessani viettää elämäni työskennellen elävien ihmisarvon hyväksi. Nyt haluan syventyä kuolevien ihmisarvoon. Kunnioitan elämän pyhyyttä - mutten hinnalla millä hyvänsä".
 
Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Samaa mieltä.
Katsoin taannoin ohjelman Karoliinan sairaalasta vanhusten osastolta. Karmivaa katsottavaa. Vanhus joka ei enää tajunnut maailmasta mitään huusi äitiä apuun 97vuotias.
Yli 90v samoin joka ei tuntenut enää edes lapsiaan oli maannut jo sängyssä vuosia.Nyrkin kokoiset makuuhaavat joihin työnnettiin silkkiä täytteeksi.

Jos eläinten annettaisiin kärsiä noin pitkälle se olisi rangaistava teko.

Ei voi olla niin että politikot päättää toisen kehosta ja omasta tahdosta.

Käyttäjän NicoJormalainen kuva
Nico Jormalainen

Saattohoito ei yksinkertaisesti ole riittävä Suomessa, aivan sama onko menetelmät kehittyneet vai eivät. Jos saattohoito olisi riittävä ja kykenisi vastaamaan ihmisten tarpeisiin, ei passiivinen eutanasia olisi läheskään niin yleinen mitä se tänä päivänä on. Yhdenkään ihmisen ei tulisi joutua kitumaan vain siksi, että hänellä ei ole mahdollisuutta päättää elämäänsä oman tahtonsa mukaan.

On totta, etten itsekään haluaisi asioiden menevän tuohon myrkkyruiskeen antamiseen, yhdenkään lääkärin ei tulisi joutua kantamaan tuollaista taakkaa. Avustettu itsemurha onkin sitten asia erikseen. Eihän sveitsiläinen "eutanasiaklinikka" Dignitaskaan käytä myrkkyruisketta asiakkaiden elämän päättämiseen. Asiakkaille tarjotaan kaksiosainen lääkitys, joista ensimmäinen on antiemeettinen ja jälkimmäisenä tappava annos pentobarbitaalia mehuun liuotettuna. Mielestäni tämä tapa olisi kaikkein inhimillisin, koska eutanasiaa haluavan tulisi kuitenkin kyetä ottamaan lääkkeet itse, eikä taakka kaatuisi suoraan lääkärille. Kuolema on myös täysin kivuton ja toimenpide voidaan tehdä läheisten läsnäollessa, jolloin kuoleva voi tuntea olevansa rakastettu ja kuolla tuntiessaan rauhaa. Tämä on myös huomattavasti parempi vaihtoehto läheisille verrattuna siihen, että saattohoitokodista/sairaalasta soitetaan ja ilmoitetaan heille rakkaan ihmisen kuolleen ilman, että kukaan läheinen oli paikalla. Kokemuksesta voin sanoa, että tuo on ehdottomasti yksi hirveimmistä olotiloista joita ihminen voi kokea läheisen nukkuessa pois, vaikka saattohoidosta ei ollutkaan kyse.

Allekirjoitin itse tämän kyseenomaisen eutanasiaa koskevan kansalaisaloitteen ja seison tämän päätöksen takana. Kuitenkin toivon, että tämä asia tullaan käsittelemään päättäjien keskuudessa mahdollisimman tarkasti ja mikäli laki hyväksytään, olisi avustettu itsemurha ainut hyväksytty toteutustapa. Myös tahdonalaisesta eutanasiasta tulisi pitää kiinni, jolloin mahdollisilta väärinkäytöksiltä vältyttäisiin.

Toimituksen poiminnat