Päivi Räsäsen blogi Lääkäri, kansanedustaja, Kristillisdemokraattien puheenjohtaja

Turvapaikanhakijoiden tukia syytä leikata

Aamulehti kertoi lauantaina sisäministeriön teettämästä selvityksestä, jonka mukaan Suomi maksaa EU-maista eniten tukea turvapaikanhakijoille. Jos turvapaikanhakijoina on isä, äiti ja kolme 10-17-vuotiasta lasta, perhe saa Suomessa toimeentulotukea yhteensä 1 277 euroa kuussa. Majoitus ja terveydenhuolto on ilmaista. Ruotsissa vastaava perhe saa 531 euroa kuussa. Saksassa, Italiassa ja Iso-Britanniassa turvapaikanhakija saa pelkän ruuan ja majoituksen, ei lainkaan rahaa. Joissakin maissa maksetaan ylläpidon ohella pientä, muutaman kympin suuruista taskurahaa.

Kannatan humaania maahanmuuttopolitiikkaa, sitä että Suomi kantaa oman vastuunsa turvapaikkaa tarvitsevista pakolaisista. Turvapaikanhakijoita tulee kohdella ihmisarvoisesti ja heidän perusoikeuksiaan kunnioittavasti. Turvapaikanhakijoita koskeva tukipolitiikka tulee kuitenkin olla linjassa muiden EU-maiden tukitasoon. Muita maita korkeammat tuet eivät saa toimia houkuttimena hakeutua Suomeen. Suomeen pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on noussut vuoden 2007 yli 1 500:sta tämän vuoden 6 000:een. Valtaosa turvapaikanhakijoista saa hylkäävän päätöksen, vain pienelle osalle lopulta myönnetään varsinainen turvapaikka. Turvapaikanhakijoina tukea saavat Suomessa myös EU-maiden kansalaiset esimerkiksi bulgarialaiset, vaikka heille ei pakolaisasemaa myönnetä. Sietämättömän pitkät käsittelyajat lisäävät turvapaikan hakijoiden aiheuttamia toimeentulokustannuksia. Lisäksi ilmaisen majoituksen ohella käteen jäävä tukisumma herättää aiheellista hämmennystä oman maamme köyhien yksinhuoltajien, työttömien lapsiperheiden ja pienituloisten eläkeläisten keskuudessa. Moni suomalainen joutuu kuukausittain venyttämään senttejä saadakseen pienet tulot kattamaan välttämättömät menot, tinkimään ruuasta tai lääkkeistä. Suomen on pikaisesti tarkistettava turvapaikanhakijoiden tuet niin, että hakuaikana tuki kattaa vain välttämättömän ylläpidon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Hyvä, että joku uskaltaa ottaa tämän polttavan ongelman esille viimein myös eduskunnassa!
Suomi ottaa väkilukuun nähden runsaasti "kiintiöpakolaisia". Niitä ottaa vain muutama kymmenen maata koko maailmassa.
Suomen maahanmuuttopolitiikka ei ole ollut mitenkään hallinnassa Vanhasen hallituksen aikana. Se on synti ja häpeä.

Käyttäjän ohohupsis kuva

Niin, itselleni tulee mieleen eräs opiskeleva yksinhuoltaja, jonka piti lapsensa sairastuttua käyttää opintolaina lapsen sairaudesta johtuneiden kustannusten kattamiseen.
Ja sitten tulee mieleen eräs työtön ystäväni, jolla oli vaikea virtsaputkentulehduskierre, mutta hänellä ei ollut rahaa ostaa antibiootteja. Tai siis me ystävät lainattiin hänelle sitten lääkkeisiin rahaa, minkä vuosi sosiaalitoimisto oli vähentänyt seuraavan kuukauden toimeentulotuesta nuo lainarahat tuloina.

Suomalaiset ihmiset jonottavat ruokaa leipäjonoissa. Kuinka monta pakolaista leipäjonoissa on nähty?

1. Korjaus aiempaan: Kiintiöpakolaisia ottaa vastaan säännöllisesti vain kymmenen maata maailmassa.

Jos Päiuvi väität, ettet sitä ennen tiennyt, niin olet joko tyhmä tai välinpitämätön. Tämä kansakunta on asiasta pitänyt meteliä jo muutamia vuosia ja nyt tämä tulee edustajallemme kuin yllätyksenä.
Oikea edustaja olisi ottanut asian pöydälle jo aikoja sitten.
Hävetkää kurjat verenimijät.

Minä kannatan humaania politiikkaa, johon kuuluu se, että saamattomat nahjukset saadaan ulos eduskunnasta ja hallituksesta. Siihen kuuluu myös ennenkaikkea se, että meidän omat lapsemme ja vanhuksemme, sekä muut vähäosaiset ovat prioriteettilistalla nro 1. Te olette siellä töissä suomalaisia, ette somaleja, afgaaneja, tai irakilaisia varten. Suomen mittapuulla me emme ole kenellekkään velkaa, emmekä velvollisia tekemään yhtään mitään muiden hyväksi, piste.

Jos aletaan puhumaan moraalista, niin joku on Suomelle velkaa ja paljon, esimerkkinä vaikka edesmennyt Neuvostoliitto ja sen hännystelijät, kuten nykyinen presidenttimme.

Sinäkään et tiedä mitään senttien venyttämisestä, joten älä viitsi please.
Suurin ongelma tuntuu olevan se, että päättäjät ovat erkaantuneet tavallisesta tallaajasta pahalla tavalla. Meillä on ministereinäkin jotain Sinnemäkeä ja Sarkomaata. Minä kysyn että millä perusteilla?
Ihmiset, jotka oikeastaan hyppäävät koulunpenkiltä tuhansien eurojen tienesteihin, ovat kyllä porukkaa, jolla ei ole mitään käsitystä reaalielämästä.
Anteeksi.......

Ottamatta lainkaan kantaa maahanmuuttoon sinänsä rohkenen esittää kysymyksen:

- Onko näiden tukien suuruudella jokin yhteys siihen, että joissain maissa polttopullot lentelevät, mutta meillä eivät?

Olen tyytyväinen, jos joku jaksaa kysymystäni miettiä pysyen tiukasti kysymyksen aiheessa.

5.

Pekka, tarkoittanet, että ellemme me köyhät jävla finnar maksa mamuille 150% enemmän kuin rikkaat ruotsalaiset, niin mekin saamme polttopulloista? Pidätkö sinä turvapaikan hakijoita siis niin aggressiivisina? jos näin on, niin sitten koko turvapaikkabusiness on heti lakkautettava yleisvaarallisena.

Ajatus ei ole uusi; olihan jo viisitoista vuotta sitten selvää, että Sirkka Hämäläiselle ja sen jälkeen muille EU-vahtimestareille kuuluu maksaa huikeaa palkkaa, sillä ilman sitä hän voisi tehdä Suomelle ikäviä päätöksiä, ottaa vastaan lahjuksia ties mitä. Niinkuin sitten EU-vahtimestarit ovatkin tehneet.

Käyttäjän vahapesola kuva

Jari-petri Heino sanoi.

"Tämä kansakunta on asiasta pitänyt meteliä jo muutamia vuosia ja nyt tämä tulee edustajallemme kuin yllätyksenä.
Oikea edustaja olisi ottanut asian pöydälle jo aikoja sitten."

Olen täysin samaa mieltä! Kaikki se on ollut nähtävissä jo liian monta vuotta. Yhä sama politiikka jatkuu ja pakolaiset maassamme lisääntyy ja heidän olonsa paranee. Kuitenkin oman väestön huolehtiminen näyttää olevan teille ylivoimainen tehtävä. Pakolaisten tuet tällä hetkellä kaikkine elatuksineen ja terveydenhuolto palveluineen menee oman kansan väestön ohi kirkkaasti. Silti yhä vaan annetaan sen jatkua!

Alkakaa jo ymmärtää sellainen asia, että tämän maan ensisijainen huollettava on Suomen kansalainen, sen asuttajat ja rakentajat. Vetaraanien kuntoutuksessa pihistellään ja säätiöt panttaavat rahaa itsellään. Tällä hetkellä eri säätiöillä jotka veteraanien asiaa ajaa on yhteensä 87milj euron omaisuus. Silti suuri osa veteraaneista ei pääse kuntoutukseen. Missä on vika ja mihin tätä rahaa säästetää? Ollanko tämäkin antamassa osana EU:n nettomaksua vai pakolaisten hyväksi puhdetyöhön.

Mutta pakolaisten asiat ovat olleet aina Suomalaisten päättäjien kunnia-asia suurempi kuin omien kunniakansalaisten huolenpito!

Pekka Siikala. Jos sirkus ei lopu, niin tulet huomaamaan, että polttopullot lentelevät ihan muilta tahoilta, kuin turvapaikanhakijoilta. Istähän me emme kukaan halua. Hallitus Thorsin johdolla tekee todellista hallaa kaikille maahanmuuttajille ja on käsittämätöntä, ettei tuomarin koulutuksella sitä muka käsitä.
Polttopullot taas lentelevät muualla pitkälti sen takia, että ei ole resursseja pitää näistä maahan tulleista minkäänlaista huolta.
Maa joka ei pysty hoitamaan omien kansalaistensa hyvinvointia, ei voi olla mikään turvapaikanhakijoiden paratiisi, sanoohan sen jo maalaisjärkikin.

Käyttäjän harmaasusi kuva

ZiZZOZ saata...!
Jonniijoutavaaa poliittista liirum-laarumia, puolueesi
huomioon ottaen farisealaista.
(Väärin sammutettu, sanoisi tulipalopäällikkö.)

Mutta silti nostan hattuani jos kerrot suomen kielellä
tässä blogissasi tälle meidän lukutaitoiselle rupusakki-
osiolle mistä hiijjestä tulee se Suomen vastuu turva-
paikkaa tarvitsevista pakolaisista.

Ultima Thulessa, 23.11.2009 Harmaasusi

#9. Juuri näin.
Suomen väkilukua kun vertaa maailman väkilukuun kokonaisuudessaan, on se haitta(mitä muka teollisuutemme jne saa), hyvinkin promilletasoa maapallon mittakaavassa. Toiseksi Suomi on maksanut vääryydellä määrätyt sotakorvauksetkin jo aikoja sitten ja osallistunut sekä hoitanut kaikki YK:sta hankkimansa velvoitteet paremmin kuin moni isompi ja rikkaampi maa, joten eiköhän me olla "velvollisutemme" hoidettu moninkertaisesti.
Nyt teidän juupas, eipäs porukan tehtävänä olisi hoitaa velvollisuutenne suomalaisia kohtaan ja seistä selkä suorana suomalaisen puliämmän, tai äijän takana, ennemmin kuin yhdenkään afrikkalaisen tai lähi-idän onnenonkijan.

Kun olemme nuolleet omat haavamme, niin sidetarpeita jää sitten varmasti muillekkin jaettavaksi, kun aika tulee.

Tehän lietsotte selkeästi sisällissotaa tai ainakin rajua kapinaa touhuillanne. Ajatelkaa nyt vaikka omia lapsianne ja sitä, että tekään ette elä ikuisesti, ettekä ole edes nuoria kovin kauaa.

Käyttäjän lempan kuva

"- Onko näiden tukien suuruudella jokin yhteys siihen, että joissain maissa polttopullot lentelevät, mutta meillä eivät?" Näin kysyy Siikala kommentissa 5. Siis onko hänen mielestään ylisuuret tuet jokin turvaraha, millä säästytään polttopulloilta?

Käyttäjän kangaro kuva

#9-10: Valitteluistanne voisi jo kuvitella ettette tue koravuksien vähentämistä...Järkevistä ihmisistäkin menee palat heti sekaisin kun KD:lainen sanoo jotain, riippumatta mitä sanoo.

Käyttäjän kangaro kuva

Siikalan kysymys on mielenkiintoinen mutta toki ei täysin ilman pohjaa. Toki minkä tahansa ryhmän huonovointia voi saada niitä polttopulloja lentämään, monissa maissa toki huonosti kohdeltuja vähmmistöjä.

Käyttäjän ohohupsis kuva

#5
Niin ja jos valtio jakaisi narkkareille ilmaiseksi näiden päivittäisen heroiiniannoksensa, niin rikollisuus vähenisi kertaheitolla.

Käyttäjän harmaasusi kuva

Kommendaattori № 12.

Ensin pitää opetella lukemaan, sitten vielä rivien välistä
ja vasta sitten kirjoittamaan.
Muuten vaarana on että saattaa kirjoittaa jotain typerää.
(wanha Cheyenne-sanalasku v. 1211 jJk.)

Harmaasusi

Käyttäjän kangaro kuva

#15: Kokonaisvaikutelma on usein ratkaiseva vaikkei aina pääpointi...myönnän sinähän sentään nosti hatun...komenttini #12 koski myös mm. #7, jäi mainitsematta.

#12. Idiotismilla ei ole puoluerajoja.
En kyllä ymmärrä, miten tuosta saa väännettyä tukien maksamisen lopettamisen vastustamista???

Käyttäjän janikorhonen kuva

"Jos turvapaikanhakijoina on isä, äiti ja kolme 10-17-vuotiasta lasta, perhe saa Suomessa toimeentulotukea yhteensä 1 277 euroa kuussa."

Kunpa se olisikin vain tuon verran. Valitettavasti he kuitenkin saavat paljon paljon enemmän, kuten tästä KKO:n päätöksestä (KKO:2009:14) voidaan laskea. Päätöksessä todetaan aluksi yhden, lopulta kolmen lapsen perheen saaneen erilaisia tukia seuraavasti:

* 1.4.2000 - 31.8.2002 lapsilisää yhteensä 7 488,75 euroa,
* 3.4.2000 - 3.1.2002 lasten kotihoidon tukea yhteensä 8 708,10 euroa,
* 20.2.2001 - 3.1.2002 äitiys- ja vanhempainrahaa yhteensä 2 654 euroa sekä
* 3.4.2000 - 31.1.2002 toimeentulotukea yhteensä 36 872,27 euroa.

Kun nuo laskee yhteen, tulee summaksi 55 723,10 euroa. Ylivoimaisesti suurimman tuen saantiajalle (toimeentuulotuki, yht. 22 kuukauden ajan) laskettuna keskiarvona tuo tekee noin 2530 eur/kk. (Hieman, mutta ei oleellisesti vähemmän, koska lapsilisää perhe sai 29 kuukauden ajan.)

Tämä kaikki lisäksi vielä väärin perustein, viranomaisia tietoisesti erehdyttämällä. Ehdottomasti tukia alemmas ja reilusti!

Käyttäjän kangaro kuva

No, minä olen sikainfluenssan kourissa joten oehkä idioottimaisuus on iskennyt ehkä sen takia osa lukea kannastustasi nätisti kirjoitetusta lauseestasi....

Käyttäjän kangaro kuva

Komentti #19 siis vastaus komenttiin #17.

Käyttäjän wonterghem kuva

Kallista on ihmisten houkutteleminen Suomeen,.
Ei tänä tulisi juuri ketään, ellei turvapaikanhakijoille maksettaisiin tämän pohjoisen ulottuvuuden lisä.

Käyttäjän ejv54 kuva

Kyllähän tässä asiassa pitää liikkua kahden paalun välissä - ensimmäinen on se että ei ole mikään kriteeri järjestää ulkomaalaisille maahan tuleville sen takia surkeita oloja mun joillakin on suomessa surkeat olot - sellaisessa lähtökohdassa vaaditaan muutosta joidenkin suomalaisten surkeisiin oloihin niiltä - ulkolaiset maahan tulijat - joilla ei ole edellytyksiä vaikuttaa politiikkaan ja talouselämään suomessa niin että heikosti menevien perustasoa nostettaisiin joka ei todellakaan ole mikään iso operaatio nostaa vaikka 200 ekellä sanotaan työttömyysturvaa. Siis toisin sanoen on aivan järjetöntä siirtää tuolla keinoin suomalaisten köyhien köyhyys ulkomaalaisten syyksi. Sehän on vähän kuin pieksää taloon tullut vieras kun isäntäväelle tuli riitaa.

Toinen paalu on se että ei siinä ulkomaalaisten maahantulijoiden huolehtimissa pidä mennä liiallisuuksiin.

Mutta ei kummankaan noiden arvioimisen lähtökohtakriteeri voi olla vaikkapa miten asita hoidetaan muissa maissa. Kyllä se kriteei pitää olla niistä riippumaton näkökulma että mikä on humanismia ja missä se raja on että se tulee täytetyksi.

Vetoamalla joidenkin suomalaisten surkeisiin oloihin vastaanoton tasossa takoittaisi kirjaimellisesti sitä että maahantulijat saavat yöpyä ulkosalla ilman tietoakaan ruuasta kun kerran suomessa on asunottomia jotka haalii yösijansa ja ruokansa miten haalii.

Siis ratkaisu asiassa täytyy olla toisistaan riippumattomalla tavalla kaksiosainen - 1. vaaditaan köyhien suomalaisten perustason nostoa eli humanismia suomessa ja 2. arvioidaan ulkolaisten maahantulijoiden maassa oloa riittävien humanististen olemisen edellytysten valossa.

Ja iso ratkaisu - antaa mamuille töitä että saavat itse edes mahdollisuuden alkaa huolehti elämästääm. Koko mamukohu kun on nostattanut mm sen työllistämismuurin että veikkaan valtaosa yrityksistä ei pr syistä uskalla ottaa mamuja töihin edes projektisellaisiin.

Jussi

Minun ikäluokan isät olivat viisi vuotta rintamalla omatekoisissa korsuissa ja teltoissa. Lisäksi satoi taivaalta tulta ja rautaa niskaan.

Vai pitäisi nyt järjestää elintasopakolaisille viiden tähden hotellit? Minulla kävi oman firman nepalilainen työtätekevä toimitusjohtaja kylässä Nepalin pääministerin kanssa huhtikuussa. Arvaas, voimmeko me omalla rahalla elävät majoittaa ahkeriakaan ihmisiä samalla tasolla kuin joka ikinen kepillä kokeilija vaatii, diskorahat päälle.

Ratkaisuni: majoitetaan oma osuutemme turvaa kaipaavista ystävälliseen maahan hintaan kaksi euroa per päivä. Se riittää ja kaikilla on hyvä olo. Paitsi kukkahatuilla.

Käyttäjän jameshirvisaari kuva

Arabilehti Suomesta: Muslimien taivas

"Lehti ylistää Suomen veronmaksajien maahanmuuttajille tarjoamia sosiaalietuja. Suomi tarjoaa maahanmuuttajille ilmaiseksi kielikurssit, asumisen, terveydenhuollon perheille ja koulutuksen lapsille. Tämän lisäksi aikuiset saavat 367 euroa käyttörahaa kuukaudessa, kunnes he saavat töitä ja alkavat itse tienata."

http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77741-arabilehti-ylistaa-suomea-muslimi...

Käyttäjän johantranberg kuva

Hyvä että monissakin puolueissa on huomattu tämä älyttömyys. No suomalaiset tarvitsevat tätä kokoomuksen sosiaalituristien haalimispolitiikkaa yhtä paljon kun likinäköinen ala-astepoika bättrenimisen yläastelaisen potkua päähän.

Käyttäjän annaleena kuva

2 Helena

"Tai siis me ystävät lainattiin hänelle sitten lääkkeisiin rahaa, minkä vuosi sosiaalitoimisto oli vähentänyt seuraavan kuukauden toimeentulotuesta nuo lainarahat tuloina."

Tälläinen on kyllä niin suututtavaa. Olen puhunut tästä, että maahanmuuttajia hyysätään mutta suomalaisia on leipäjonoissa, mutta jotkut sanovat tähän, että "ei saa haukkua ulkomaalaisia" ja että se on oma valinta jos on leipäjonossa??

Se joka tällä tavalla sanoo ei tiedä mitä on suomalainen köyhyys, mm. työttömän, lomautetun, pienipalkkaisen...

ja mistään ulkomaalaisten "haukkumisesta" ei siis ole kyse...

Käyttäjän ohohupsis kuva

#26.
”ei saa haukkua ulkomaalaisia”
No just noinhan se on. Suomalaiset on opetettu nöyriksi rasmistikortilla pelottelemalla, vaikka todellisuudessa tämäkään kritiikki ei kohdistu itse ulkomaalaisiin vaan rakkaisiin päättäjiimme, jotka ovat kyllä onnistuneet luomaan vahvan ja positiivisen Suomikuvan tuolla arabimaailmassa, kuten Jamessikkin tuossa kommentissaan 24 kertoo.

Siis tämähän on oikeastaan aika järkyttävää, miten reagoidaan suomalaisten ihmisten ja jopa politiikkojen taholta näihin sosiaalietuihin.
Jos tälläisestä tulee jo näin kova meteli, niin en yhtään ihmettele miksei kokonaiskustannuksia sirkuksesta saada julkiseksi. Tuossa laskelmassa kun on murto-osa koko paketin hinnasta.

Käyttäjän wonterghem kuva

Egypt today.
curious and friendly nature.
Uteliaita ja ystävällisiä luonteiltaan?
Valheita levitetään, sehän piti olla juro ja vähäpuheinen, Siikalan Pekka sinne Egyptiin oikaisemaan käsityksiä.

Käyttäjän ejv54 kuva

Tällaisia puoluejohtajia lisää pilkkaamaan demokratiaa jotka käy katederilla sanomassa sanasensa ja sitten häipyy - ei oikein demokraattista keskustelua se ja aika kaukana kansalaislähimmäisyydestä. Vallalla on näköjään suomessa luonteensa ja kulttuurinsa oppositiopuolueita myöten.

Ministeri jättää kertomatta sen tosiaian että Meillä Suomessa on vähiten pakolaisia ja turvapaikanhakijoita - ainakin Pohjoismaista - Islantia lukuunottamatta.

EU-maistakin olemme häntäpäässä.

Valtaosa pakolaisista on köyhissä kehitysmaissa.

http://www.pakolaisapu.fi/tietoa/tietoa-pakolaisuudesta/maailman-pakolai...

Sivistysvaltiossa noudatetaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia

http://www.ihmisoikeudet.net/index.php?page=kansainvaliset-ihmisoikeudet...

Kaikkia ihmisiä on pidettävä samanarvoisina ja ihmisarvoa loukkaamattomana !

En oikein usko, että Päivi Räsäsen oma presidenttiehdokas ainakaan julkisesti, tohtisi jakaa noita hänen lähimmäisyyskäsityksiään ?

Käyttäjän maunostranden kuva

Olisiko Suomessa syntynyt myös samassa asemassa, että asumisen terveydenhuollon, ym, ym jälkeen jäisi samanverran rahaa käteen?
Kankkunen voisi ottaa sivistyneenä muutamia mullahia elätettäväksi ihan hyväntekeväisyyttään! Esimerkin voima voisi kannustaa kuitakin sivistyneitä samaan ja sivistymättömät voisi jäädä vai elää kituuttamaan, kun ei rahaa jää elämiseen oikein mitään..

Maahanmuutto on todella vaikea asia ja helppoja ratkaisuja ei ole.
Meillä Suomessa ollaan vielä myös tosi tumpeloita näissä kysymyksissä. Useimmat turvapaikkahakemukset hylätään maahanmuuttovirastossa. Meillä on lakeja ja sopimuksia joiden mukaan turvapaikka pitäisi saada mutta em. perusteet kuitenkin vesitetään. Onko lainsäätäjillä idealismia, jonka maahanmuuttovirasto torppaa jonkun toisen agendan mukaan?? Kuka agendan määrittelee? Tämä on vakavasti epädemokraattinen tilanne, oli sitten turvapaikanhausta ja -hakijoista mitä mieltä tahansa, ja tämä on meidän suomalaisten sisäinen ongelma!

Eva Biaudet sanoi eräässä presidenttiehdokastentissä että jos on edes epäilys siitä, että turvapaikanhakijaa voidaan uhata lähtömaassaan, niin kansainvälisten sopimusten takia tällaista henkilöä ei saa palauttaa takaisin. Tosiasiassa ns. kristitty maa kuten Suomi käännyttää kristityiksi kääntyneitä ja kasteopetuksen läpikäyneitä takaisin maihin joissa jo julkinen islamista luopuminen riittää perusteeksi kuolemanrangaistukseen. En todellakaan kannata holtitonta pakolaisten vastaanottamista, mutta edellämainittu menettely tekee pahaa ja antaa Suomesta todella ristiriitaisen, etten sanoisi sekopäisen kuvan. En haluaisi Suomen kansalaisena olla osallinen tällaiseen kuolemantuottamukselliseen ja vakaumusta halveksivaan toimintaan vaikka olisin ateisti.

Miksi tällainen kaksinaismoralismi on päässyt syntymään? Jos lakeja ei noudateta edes oikeusistuimissa (hallinto-oikeus) tässä asiassa, lainkuuliaisuus on vaarassa rapautua muissakin kohdin. Tarvitaan siis paljon syvempää keskustelua maahanmuutosta ja mitä siitä seuraa. Tarvitaan viisautta ja todellakin harkitut, läpinäkyvät ja yhtenäiset käytännöt, joihin voi myös kansa demokraattisesti vaikuttaa, jotta oikeudenmukaisuutta voisi edes tavoitella.

Hyvää päivää!
Asun soukassa ja naapurissa asuu kans pakolaisia. He ovat kun maailman omistaija kun heille on kaikki luvattua ja maksetaan vielä kulutkin. Yksi naapurin veli kolhi minun autoani(vahinkossa) meidän parkkipaikalla,tein siitä rikosilmoituksen ja polissi sanoi minulle että sopikkaa välinne keskenään,noh juteltiin sen henkilön kanssa ja hän lupasi korvata vahinkon,siitä on kulunut aikaa jo yli vuosi eikä kukaan ole autoani korjannut. Anopin rapussa asuu kans pakolaisia,he sotkee paikooja piirtää seinille,heittää roskia maahan vaikka roskis vieressä,käyttää pesutupaa miten haluavat,omistaa ainakin 3 autoa.. plus vielä se että jotkut tekee vielä sen että kun saavat ilmaisen asunnon niin he muuttaa sukulaisten luo ja vuokraavat ylimääräiset asunnot eteenpäin ja tienaa vielä sillä lisää... onko se sit oikein??? Hassua että jos minä menen sossusta kysymään tukea niin mä en saa sitä,vaikka olen joutunut työttömäksi enkä pystynyt maksamaan laskuja..
me teemme töitä ja maksamme veroja,mutta mitä hyötyä meillä on pakolaisista? jos heille vaan maksetaan siitä että he voi istua kotona? Varmaan sen takia nostetaan sitä eläke ikääkin ,ku ei oo varaa omalle kansalle maksaa eläkettä,mutta pakolaisille maksetaan kaikki.... voivoi

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja