Päivi Räsäsen blogi Kansanedustaja, Lääkäri

Ratkaisu tutkintapyynnön jättämisestä oli raskas, mutta uskon sen vahvistavan luottamusta poliisiin

Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto kertoi eilen, että valmistumassa olevan esitutkinnan perusteella joukkoa poliisijohtajia epäillään tietolähdetoimintaan ja sen valvontaan liittyvien virkavelvollisuuksien rikkomisesta. Esitutkinta alkoi sisäasianministerinä 21.11.2013 Valtakunnansyyttäjänvirastoon tekemäni tutkintapyynnön perusteella. Ratkaisu oli tuolloin raskas, mutta ministerinä näin sen ainoaksi mahdollisuudeksi selvittää asia.

Eilen julkistetut epäilyt virkarikoksista ovat hätkähdyttäviä, kun ne ulottuvat näin korkeassa asemassa olleisiin poliisijohtajiin. Esitutkinta kesti pitkään ja on erittäin perusteellinen, 6000 sivua selvitystä.

Helsingin huumepoliisin ja Aarnion toimintaan kohdistuvat rikosepäilyt ovat niin vakavia ja poikkeuksellisia, että on erittäin tärkeää, että kaikki siihen liittyvä ja kytkeytyvä poliisitoiminta selvitetään perusteellisesti, pohjamutia myöten. Samalla on painotettava, että syyttäjäviraston julkistamat epäilyt kertovat siitä, että elämme oikeusvaltiossa. Kukaan ei ole lain yläpuolella, olipa asema miten korkea tahansa. Nyt on tärkeää, että asiaa selvitetään edelleen huolellisesti ja puolueettomasti. Riippumattoman syyttäjäviranomaisen ja oikeuslaitoksen tehtävä on arvioida henkilöiden mahdollinen syyllisyys tai syyttömyys.

Epäilyn kohteeksi joutuneilla poliisijohtajilla on täysi oikeus ilmaista oma mielipiteensä ja puolustautua epäilyiltä. Tässä tutkinnassa on kysymys myös näiden henkilöiden oikeusturvasta. On painotettava, että heitä ei ole tuomittu mistään eikä edes vielä syytetty, on kyse vasta epäilyistä, joista syyttäjä tekee oman harkintansa, nostetaanko syytteitä.

Olipa tutkinnan lopputulos mikä tahansa, uskon siihen, että tämä prosessi vahvistaa luottamusta oikeusvaltioomme ja lopulta myös entuudestaankin arvostettuun suomalaiseen poliisiin.

Kun Helsingin huumepoliisin toimintaan liittyvät rikosepäilyt alkoivat tulla esiin syksyllä 2013, samassa yhteydessä heräsi kysymys, miten salaisiin pakkokeinoihin liittyvää poliisitoimintaa on johdettu ja valvottu. Julkisuudessa esitetyt tiedot tietolähteinä käytetyistä henkilöistä olivat ristiriidassa sen tiedon kanssa, jonka sain poliisiylijohtaja Paaterolta. Selvityksen asiasta sain vasta erikseen pyytämällä. Poliisiylijohtaja kertoi minulle, että Helsingin poliisilaitoksella ei ollut tuolloin yhtään rekisteröityä tietolähdettä, vaikka yleisessä tiedossa oli, että huumepoliisin toiminta perustui osaltaan juuri tietolähteiden käyttöön. Tietolähdetoimintaa ja sen valvontaa ohjasi kuitenkin periaatteessa selkeä lainsäädäntö, erillinen asetus sekä poliisihallituksen määräys. Niiden mukaan tietolähteet tuli kirjata ja tiettyjen edellytysten mukaan rekisteröidä ja samalla huolehtia, että tietolähteenä olevan henkilön turvallisuutta ei vaaranneta. Tämän toiminnan valvonnasta oli myös säädetty. Oikeusvaltiossa ei voi olla valvomatonta poliisitoimintaa.

Selvitin tilanteen myös muissa poliisiyksiköissä, mm Keskusrikospoliisissa, suojelupoliisissa ja muissa paikallispoliisilaitoksissa. Niissä tietolähteitä oli kirjattu ja rekisteröity ja sain tiedot tarkoista määristä ja siitä, miten kirjaukset oli hoidettu.

Vaikutelmaksi jäi, että Helsingin huumepoliisille olisi sallittu omat pelisäännöt, poliisitoiminnan ”villi länsi”, joka pahimmillaan saattoi mahdollistaa jopa sen, että huumepoliisi päätyisi itse pyörittämään huumerikoksia.

Asiaa ei voinut selvittää poliisihallinnon sisäisesti vaan tarvittiin ulkopuolinen selvitys. Siksi päädyin hyvin poikkeukselliseen ratkaisuun eli tutkintapyyntöön valtakunnan syyttäjävirastolle. Samalla asiasta oli tiedotettava, minkä vuoksi järjestin poikkeukselliseksi luonnehditun tiedotustilaisuuden.

Luottamukseen perustuva yhteistyö poliisiylijohtajan kanssa jatkui, kun keskustelujen jälkeen vakuutuin siitä, että havaitut epäkohdat korjataan.

Tietolähdekäytäntöihin liittyvät puutteet korjattiin ministeriaikanani. Annoin poliisiylijohtajalle kirjallisen määräyksen siitä, miten tietolähdetoiminnan ja sen valvonnan lainmukaisuus sekä valtakunnallinen yhdenmukaisuus saatetaan voimaan nopeassa aikataulussa ja seurasin prosessia tiiviisti ministerikauteni loppuun asti. Tutkintapyynnön tarve poliisin aiemmasta toiminnasta ei kuitenkaan poistunut.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Ei tutkinta, eikä varsinkaan mahdolliset tuomiot tietenkään vahvista luottamusta Suomen poliisiin, päin vastoin. Luottamusta oikeusvaltioon prosessi toki saattaa vahvistaakin. Poliisi joutuu kuitenkin paikkaamaan syntyvän loven luottamuksessaan toimimalla tulevina vuosina moitteettomasti.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Taitaa poliisit virkamiesammattikuntana edustaa yhtä suurinta rikokseen syyllistyneitä virkamiehiä.

https://poliisirikollisena.wordpress.com/category/...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_poliisi

2010 luvulla, valtakunnan syyttäjän virastossa kirjattuja poliisien tkemiä rikoksia on tehty 898 kpl.

Määrä on erittäin suuri, reilusti yli 10% poliisien määrästä.

Silti uskon että suurin osa Suomalaisista kuitenkin luottaa poliisiin, he kuitenkin hoitavat oman työnsä hyvin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

2010-luvulla palvelleiden poliisien määrä lienee reilusti yli 8000 (olettaen 3% vuosittaisen vaihtuvuuden, mikä lienee alakanttiin). Käyttämäsi suhdeluku ei siis ole reilusti yli 10%.

Käyttäjän ArtoNakkila kuva
Arto Nakkila

Niin, esimerkiksi Auerin tapauksessa annettiin yli neljäkymmentä tuomiota poliiseille, virkarikoksista ym. rikoksista.

Kuitenkaan ei löydy tietoa annettiinko tuomiot yhdelle poliisille vaiko useammalle

"Vuonna 2012 Suomessa oli 7 800 poliisia."
Tämä määrä on alentunut noin 7400 poliisiin tänäpäivänä.

Mielestäni 898 kpl (oli ne sitten yhden poliisin tai useamman poliisin tekemiä) on yli 10% poliisien määrään nähden.

Se että jos yksi poliisi syyllistyy useampaan rikokseen, niin jokainen rikosnimike merkitään erilliseksi yhdeksi rikokseksi.

Aivan kuten Aarniokin sai useita eri syytteitä, eri rikosnimikkeillä eikä vain yhtä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Millä ihmeen logiikalla olisi relevanttia käyttää yhden hetken poliisien lukumäärää jakajana luvulle joka kuvastaa koko vuosikymmenellä tapahtunutta? Luonnollisesti jakajan tulee olla kaikkien kyseisenä aikana palvelleiden poliisien lukumäärä. Ethän myöskään voi ottaa viime vuosisadan rikosten määrää Suomessa ja jakaa sitä nykyisellä väestöllä. Tai voihan tuollaisen suhdeluvun toki laskea, mutta mitä se mielestäsi kertoo meille?

Poliisien keskuudessa rikoksien esiintyvyys näyttäisi ilmoittamasi perusteella olevan 17/vuosi/1000 poliisia. Vertailuluvuksi rikosten esiintyvyys koko Suomen populaatiossa 76/vuosi/1000 henkilöä.

http://findikaattori.fi/fi/11

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Tämä syyteharkinta on taas yksi askel siinä kehityksessä, joka tekee poliisin työn entistä vaikeammaksi. Poliisia vaaditaan typerän lain perusteella kirjaamaan tietolähteensä rekisteriin, joka on jokaisen poliisin luettavissa eli käytännössä tekemään heidän nimensä julkisiksi. Samanaikaisesti tämän uutisen kanssa kerrottiin oikeuden päätöksestä, jossa hyväksyttiin YLEn harrastama talousrikollisten salailu.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

"Ratkaisu tutkintapyynnön jättämisestä oli raskas, mutta uskon sen vahvistavan luottamusta poliisiin"

Varmasti oli raskas. Ja päätös poikkeuksellinen. Suomessa kun virkarikokset selvitetään yleensä laillisuusvalvonnan moitteilla. Ja "aika hoitaa".

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Toisaalta: olen kyllä sitä mieltä, että jos ministeri saa tietää alaisensa toimineen laittomasti, tai edes perustellun syyn tuollaista epäillä, niin ei asian viemisessä tutkintaan pitäisi mitään raskasta olla vaan se pitäisi voida tehdä iloisin mielin ja tyytyväisenä. Oletkohan sinä Päivi Räsenen "mies" ihan oikealla paikalla?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen
Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

Luottamus poliisijohtoon ja paikallisiin komisarioihin on mennyt sadoilla ihmisillä jotka ovat joutuneet laittoman räjähdystoiminnan seurauksena kokemaan, kun 10 000-19 000 kiloon räjähdysaineita käytetään avolouhoksilla asutuksien vieressä lainvastaisesti.

Laki edellyttää poliisilta käytön valvontaa ja Tukesilta luvan vaativia toimintoja, mutta toiminta on täysin valvomatonta. Toiminta on ajautunut vuosikymmenien aikana Tukesilta ja poliisilta täysin villiksi. Yksi räjäytys murskaamolla = n. 10 000- 19 000 kiloa kerta paukkuja on  suurempi mitä panostajalla edes on oikeutta tuoda räjähdettä alueelle säilytyspykälällä (60 kg).

Hyvät veljet ja piilokorruptio: Kun räjähdysainelainsäädäntö ja asetukset eivät anna asutuksen vuoksi niin mittavia räjäytyksiä suorittaa niin sivutetaan lain edellyttämät lupa – ja ilmoitusvelvollisuus.

Räjäytystoiminta vaatii oman erillisen lupakäsittelyn Tukesilta. https://yrityssuomi.fi/web/guest/lupa?id=258302 Laki edellyttää jokaisella työmaalla on oltava varasto ja räjähteiden käytössä on noudatettava voimassa olevaa lainsäädäntöä ja varastot on oltava niin pysyvällä kuin tilapäisellä räjäytystyömaalla jota ei ole mahdollisuutta edes alueelle perustaa turvallisuussyistä ja lain säädännön edellyttämällä tavalla.

Me asukkaat joudumme silmätysten näkemään ja kokemaan KONSULTTIEN TOIMINTA ja korruptio. Räjähdetehtaan konsultit eivät saa tärinää ja talot notkuu kilometrien päässä, kun räjäytetään. Useita taloja vaurioituu samassa räjäytyksessäkin. Sadat talot vaurioituvat räjäytyksistä savupiiput hajoaa, takat irtoaa seinistä, kaakelit rikkoontuu, kivet lentää pihoihin, kaivot menee pilalle.

SEismologian laitoksella mitataan maanjäristyksiin verrattavia tärinöitä: Louhimoiden ja murskaamoiden laittoman toiminnan vuoksi kilometrien päässä talot särkyvät ja poliisi ei tutki. Viranomaisia ei saa paikalle, vaikka seismologian laitoksellakin luullaan ensin maanjäristykseksi:
Kotka: Petäjäsuon maan järähdys johtui räjäytyksestä louhosalueella. www.kymensanomat.fi/Online/2015/04/27/.../20151714/4
27.4.2015 - Seismologian instituutin asemaverkko havainnoi automaattisesti ... kallioperän tärinän aiheutti iso räjäytys Petäjäsuon louhosalueella. ...
Oulun puolessa tapahtunut räjäytystyö osoittaa, mitä toiminta on todellisuudessa ja miksi lupahakemuksissa salataan räjäytystoiminta ja siihen liittyvä lainsäädäntö. Räjäytykset todellakin vavisuttavat taloja kilometrien päässä ja ovat maanjäristyksiin verrattavissa kuten seismologian mittauksetkin osoittavat.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/maa-jarisi-jaali...

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/kuului-tosi-iso-...
Räjähdys havaittiin poikkeuksellisen voimakkaana myös Helsingin yliopiston Seismologian Insitituutin mittauksissa, jossa sen voimakkuudeksi kirjattiin 1.6 magnitudia.

Vaasan yliopiston tekemässä tutkimuksessa. Talovaurioiden tutkimiseen palkattujen konsulttien eturistiriidoista kertoo piilokorruptiotutkimus. Jos konsultti saa palkan raportin kohteelta, puhuuko hän totta raportissaan? Tässä raportissa pyritään rakentamaan jäsennetty kuvaus piilokorruptiosta Suomessa.
  http://www.uva.fi/materiaali/pdf/isbn_978-952-476-...    Konsulttien käyttö julkisessa hallinnassa. "konsulttien kytkökset"”... Poliisia ei saa tutkimaan  talovaurioita vaan konsultti firma Räjähdetehtaanomistama [yritys] antaa poliisille lausunnon ja poliisi tekee tutkimatta jättämis päätöksen. Sivu 47- 48

http://sanna50.puheenvuoro.uusisuomi.fi/226903-lai...

Vihdin Hankasalonmäelle on käynnistynyt jo kolmatta päivää laiton räjäytystoiminta. Länsi-Uudenmaan poliisille on tehty useita vaatimuksia ja Poliisi voi kieltää heti laittoman toiminnan, koska ei ole lupia Tukesilta ja käyttömäärät rikkovat talot. Säilytys ei tule kyseeseen.http://www.poliisi.fi/luvat/ilmoitus_rajaytystyosta

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

On kyllä harvoja juttuja joissa olen kanssasi samaa mieltä.

Mutta tästä toiminnasta esitän kiitokset!!

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

"Esitutkinta alkoi sisäasianministerinä 21.11.2013 Valtakunnansyyttäjänvirastoon tekemäni tutkintapyynnön perusteella". Pitä on tie ollut olemme vuodessa 2017. On sitä viivytelty.

Samaa viivyttelyä Länsi-Uudenmaan poliisi ei näytä toimivan Vihdin Hankasalonmäelläkään laittomaan räjähdystoimintaan liittyen.

Länsi-Uudenmaan poliisille on mennyt vaatimusta nyt Vihdin tapauksestakin ja tuoreessa muistissa on Matinkylän onnettomuus.
Mistä syystä valvonta ei toimi Tukesilla ja toiminta voi olla kuten Espoon Matinkylässä tapahtui tiistaina 3.7.2012 kello 11.52 rakennustyömaalla räjähdysonnettomuus, jossa louhintaan liittyvässä räjäytyksessä lensi kiviä asuinhuoneistoihin, julkisiin tiloihin sekä lähiympäristöön aina 250 metrin päähän.Onnettomuudessa loukkaantui seitsemän henkilöä,joista kaksi vakavasti. Onnettomuudessa vahingoittui 30 ajoneuvoa ja työkonetta. Kuuteen rakennukseen tuli vaurioita. Omaisuusvahinkojakärsineitä asianomistajia oli yhteensä 44.

Emme hyväksy tällaista onnettomuusvaaraa Vihdin Hankasalonmäelle jossa kertaräjähdemäärät ovat aivan muuta mitä Matinkylässä. Tapauksessamme räjähdemäärät ovat vähintään 7500 kiloa/ kerta räjäytys ja toiminta aikana ainakin miljoona kiloa.
Onnettomuustutkinnasta Matinkylässä käy esille seuraavaa; Räjähteiden varastointi ja säilytys
Räjähteiden varastointia saa harjoittaa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) luvalla. Tukesin on valvottava käyttöä, käsittelyä, varastointia. Poliisi Espoo kuuluu Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toimialueeseen. Poliisi ei ollut saanut ilmoitusta räjäytystyöstä, joten louhintatyömaahan ei kohdistunut poliisin tarkastuksen uhkaa.

Poliisi on saanut monta tietoa Vihdin Hankasalonmäen laittomasta toiminnasta. Lupia ei ole Tukesilta eikä asutuksen vuoksi näin mittavia räjäytyksiä voi suorittaa alueella.

Toimituksen poiminnat