Päivi Räsäsen blogi Kansanedustaja, Lääkäri

Terveydenhuollolle hyvä tulevaisuus

 

Suomessa on maailman parhaiten koulutettu henkilöstö terveys- ja sosiaalipalveluissa ja olemme kuuluneet hyvinvointivertailujen kärkimaihin.

Sosiaaliset terveyserot ovat kuitenkin Pohjoismaiden suurimmat ja kasvavat. Palvelujen saaminen on työläintä ja usein myös kalleinta niille, jotka eniten niitä tarvitsisivat.
Väestö ikääntyy nopeasti ja palvelujen tarve kasvaa. Ennätyksellisen alhaiset syntyvyysluvut synkistävät ennusteita entisestään. Nykyjärjestelmällä näköpiirissä olisi romahdus: köyhät ja kipeät syrjäytyisivät palveluista.

Hallinnollinen uudistus ei ole ainoa eikä edes tärkein keino edistää yksilöiden ja kansan terveydentilaa. Digitalisaation, yhtenäisten tietojärjestelmien, tekoälyn, etähoidon ja omahoidon laajempi hyödyntäminen lisäävät tehokkuutta. Jopa 96 %:lla suomalaisista on jokin lääkehoitoon vaikuttava geenimuutos. Lääkehoito yksilöllistyy, kun sitä voidaan räätälöidä potilaan genomiin perustuen.
Terveydenhoidon suuri ristiriita on, että joudumme lääketieteellisin keinoin hoitamaan suurin kustannuksin sairauksia, joiden ennaltaehkäisyksi riittäisivät terveelliset ja järkevät elintavat. Jos alkoholin, tupakan, liikkumattomuuden ja ylipainon aiheuttamat sairaudet saataisiin poistettua, terveydenhoidon rahoituksesta ei tarvitsisi kantaa huolta.

Sosiaali- ja terveyspalvelut kohdistetaan suomalaisessa järjestelmässä yksilöille. Samalla helposti unohdetaan perhe- ja lähiympäristö. Kaikessa päätöksenteossa tulisi kattavammin arvioida terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Lyhytnäköiset säästöpäätökset saattavat aiheuttaa suuren laskun pitkällä aikavälillä.

Kolumni julkaistu KD-lehdessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän OPM kuva
Jani Virta

Terveydenhuollolle ja terveydenhuoltobisnekselle on koittamassa "kulta-ajat". Bisnestä on hyvä tehdä kun on asiakaspohjaa ja lainsäädäntö mahdollistaa ja tukee bisnesmallista toimintaa. Eurooppalainen verotuskäytäntö ulkomaalaisine tytäryhtiöineen suhteessa lainsäädäntöön ja verottajan ja oikeuslaitoksen tulkintoihin mahdollistaa voittojen kotiuttamisen edullisesti.
Pienien kuntien terveys ja sosiaalipalvelun yksityistäminen ja käytännössä ainoiden toimintaan sopivien tilojen hallinta kunnan tai kuntayhtymän alueella mahdollistaa tulevaisuudessa hyvien sopimuksien tekemisen kun kunnan joutuvat pakkorakoon, hyväksy tarjous tai jätä kansalaiset hoitamatta koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Terveydenhoitobisnekselle menee hyvin, mutta meneeko terveydenhoidon asiakkaalle hyvin ellei kuulu hyvätuloiseen, työterveyshuollon alaiseen ja hyvän vakuutusturvan omaaviin kansalaisiin. Syrjäytyneelle, pienituloiselle ja vakuutuskelvottomalle ei terveydenhuollon palveluiden osalta menee enää välttämättä hyvin, meneekö juuri mitenkään lukuunottamatta ambulanssikyytejä vaativia sairaskohtauksia lukuunottamatta.

Toimituksen poiminnat