Päivi Räsäsen blogi Kansanedustaja, Lääkäri

Opettaja ei ole poliisi

Helsingin Sanomat uutisoi tapauksesta, jossa vantaalaisen koulun oppilas löi luokkatoveriaan jääkiekkomailalla kasvoihin. Koulun rehtori kertoi olevan yleinen tapa, että nyrkkitappelut selvitetään koulun sisällä ja vasta vakavammat teot tuodaan poliisin tietoon. 

Alle 15-vuotiasta ei voi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Heihin ei sovelleta rikosoikeudellisia vaan lastensuojelullisia toimia ja vahingonkorvausvastuuta. Lastensuojelulliset toimet koskevat myös vastuuikärajan saavuttaneita aina 18 ikävuoteen saakka. 

Esitutkintamääräykset antavat tarvittaessa myös mahdollisuuden alle 15-vuotiaiden tekemien rikosten selvittelyyn. Myös sovittelu on laajassa käytössä nuorten tekemissä rikoksissa. Kaikkien lastensuojelulain toimien kriteerinä on lapsen etu. Myös rikoksiin puuttuminen perustuu rikoslain osalta siihen, että lapsi vaarantaa oman tulevaisuutensa. 

Mihin koulujen omavaltainen mahdollisten pahoinpitelyrikosten selvittely perustuu? 

Opettajakunnalla ei välttämättä ole esimerkkitapauksen kaltaisten tilanteiden oikeudenmukaiseen selvittelyyn sen paremmin pätevyyttä, valmiuksia kuin resurssejakaan. Nyrkkitappeluiden taustalle voi kätkeytyä pitkäänkin jatkunutta koulukiusaamista. Yläasteikäisten oikeusturva on koetuksella, jos monin paikoin ylityöllistetyt opettajat ovat päätäntävaltaisia oppilaita koskevissa mahdollisissa väkivaltatapauksissa. Opettajan tulee saada keskittyä ammattitaitonsa ja koulutuksensa mukaisiin tehtäviin. Alaikäiseen kohdistunut pahoinpitely on vakava asia, jonka selvittelyyn tarvitaan poliisin asiantuntemusta, tapahtuipa teko koulussa tai sen ulkopuolella. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Jussi Vaarala

vanhashenki

on leijunut maahan

ja meno on kuin entisessä neuvostoliitossa

kukaan ei vastaa mistään

ainoa kunnon etiikkaliipaisin olisi nyt tämä

kokoomus lähtee hallituksesta ja hajoittaa saman tien sekä hallituksen että eduskunnan ja saadaan aivan uuden linjan eduskunta tilalle

tämä rypeminen muuten vain syvenee - ja päävastuuseen siitä saa ajaa kokoomuksen kun se ei aja maata uusiin ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin

jussi vaarala
somerniemi

Dari-anne Suomalainen

Mielenkiintoista sinänsä, että kristityt noin ylipäätänsä huutelevat lakia apuun, kun jotain sattuu.
Laki on kristinopissa kumottu ja ristiinnaulittu, sekä korvattu lailla, joka on nimeltään Rakkaus.
Siihen kuuluu toisen posken kääntäminen silloin kun joku lyö.
Opillisesti oikein olisi opettaa näin, niin hölmöä kuin se onkin.

Laki ja oikeus taas kuuluvat VT:n oppiin, joka kristittyjen mielestä on väärin ja hylätty. Laki oli vain kristukseen asti.
Laki on kuitenkin tullut maailmaa ja kristitytkin kääntyvät sumeilematta lain turvaa hakemaan ja tutkimaan, mutta saarnoissa hoetaan samaa vanhaa laulua.

" Emme ole lain alaisuudessa, meidät on vapautettu lain orjuudesta kristuksen suurella sovintötyöllä ja Golgatan ihmisuhrilla. ""

Voi sokeaa maailmaa. Tämä vuodatus vain siitä syystä, että kristillinen ja laillinen aina kalskahtavat korvaan, kuin kaksi todellakin täysin vierasta ja yhteensovittamatonta asiaa.

Pitäisi miettiä mitä puhuu, jos tunnustautuu kristilliseksi, muuten vaikuttaa huvittavalta, jopa tyhmältä oppinsa edustajalta.

Dari-anne Suomalainen

Ohi aloituksen aiheen haluaisin esittää Päivi Räsäselle kysymyksen:

Tarvitseeko maailma antisemitismia, ja jos tarvitsee niin mihin?
Tarvitseeko maailma kristinoppia, joka demonisoi juutalaisen kansan ja on saanut aikaan maailmanlaajuisen antisemitismin.

Onko kristinoppi yhtäkuin maailmanhistorian suurin huijaus, hullutus ja Ihmisoikeusrikkomus, jonka seuraukset ovat ylittämättömät historiassa.

Erottakaa nyt ensialkuun kirkko ja valtio toisistaan. Teologinen tiedekunta joutaa lakkauttaa.
Kristinopin levitys pitäisi saada rikosoikeudellisesti rangaistavaksi teoksi, se on ihmisoikeusrikkomus.

Miksi veronmaksajien tai valtion pitäisi tukea vääryyttä ja yhden kansan, eli juutalaisten halveksimiseen ja demonisointiin tähtäävää opetusta ja uskontoa.
Lisäksi kristinopissa palvotaan aivan muuta kuin Jumalaa, siellä on ihminen nostettu jumalaksi ja palvonnan kohteeksi.

Ehkä kirjoitat aiheesta asiaa jossain vaiheessa.

Käyttäjän pks4470 kuva
Pentti Sittnikow

Dari-anne 3.

Mielestäni osut tauluun tekstissäsi. Jälleen tuli todistettua tuo väittämäsi/viittauksesi ihmispalvonnasta, sillä eu-vaalien yhteydessä Suomen (äänestäjät) evl-seurakunnan (suurelta osin) jäsenet nostivat Mitron Brysselinkoneeseen ja mitäköhän uskontokuntaa tuo herra edustikaa?

Terv Pentti Sittnikow
Suomen sinivalkoisin yrittäjä.
SIPOO

Käyttäjän pks4470 kuva
Pentti Sittnikow

Päivi.

Lapset vaarantavat tulevaisuutensa, kyllä olen samoilla linjoilla ja mielestäni
häirityt (kiusatut) lapset sysätään useasti tarkkikselle, osin kiusauksen myötä häiriintyneen käytöksensä vuoksi ja nuo syyt tulisi tutkia TARKASTI.

Uskon kuitenkin, että poliisi (virkakoneisto) ei ole ratkaisu kuin kerran. Uuden koulupäivän koittaessa retteilijöille, meno jatkuu muodossa tai toisessa, vain paikka saattaa olla "näkymättömämpi".

Terv. Pentti Sittnikow
SIPOO

Dari-anne Suomalainen

5

Minä tarkoitin ensisijaisesti Jeesusta kristinopin ihmisjumalana.
Kolmiyhteysopin kehittäjä kirkkoisä Athanasioksen sanoin: " Hän tuli ihmiseksi, että me voisimme tulla jumaliksi".

Mitrosta.... Mithraan.
Mithran- kultti vaikutti Roomassa ennen kristinuskoa, Mithran syntymäpäivää juhlittiin joulukuun 25 päivänä. Kristinoppia luotaessa ja mithralaisuutta tuhottaessa, Mithran syntymäpäivä siirrettiin Jeesukselle, kristinoppiin.
Jokainen voi tutustua Mithralaisuuteen ja huomata ne yhtäläisyydet ja kopionnit mitä kristinoppiin on otettu.

Kristinopin kehittämisellä oli tarkoitus kävellä juutalaisuuden yli, riistämällä heidän kirjoituksensa oman uskonnon luomiseen ja kuitenkin mitätöidä kaikki juutalaisuuden totuuusarvo, sekä demonisoida sen edustajat eli juutalaiset.
Aikojen saatossa juutalaiset on yritetty pakkokäännyttää tähän uuteen sekasotkuun. Vaihtoehtoja ovat olleet kääntyminen, karkotus, tai kuolema.
Inkvisitioiden aikaan kääntyminenkään ei riittänyt, vaan he joutuivat vielä kidutettaviksi, jossa kokeiltiin onko veri varmasti puhdas.

Historia on synkkää luettavaa. Jokainen tuntee sanonnan " vainojen historia" ja
vainoajia ovat olleet kristityt, kautta historian juutalaisten pahin ja julmin vihollinen.

Esa Kärnä

Mitä tähän voi muuta sanoa kuin että "oi aikoja, oi tapoja". Opettajia on turha syyllistää, kasvatusvastuu on kaikilla.

MARKUS RURIK RÄSÄNEN (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

KOMMUNISMI, KOKO KANSAN PÄÄMÄÄRÄ, KETÄÄN EI JÄTETÄ

Kun kansanedustajanne Kallis ei halunnut edellisen blogikirjoituksensa yhteydessä, missä hän puhui lääkkeistä, vastata näihin kysymyksiini, niin voisitko sinä Päivi puolueen puheenjohtajana vastata hänen puolestaan näihin kansalaisia kiinnostaviin kysymyksiin?

"Eiköhän olisi aika ryhtyä työskentelemään sen asian puolesta, että lääkärit velvoitettaisiin suoraan kirjoittamaan markkinoilla oleva halvin soveltuva lääke lääkemääräykseen.
Nyt he aina löytävät kalleimman.

Vaihtokelpoisuus apteekissa on huijausta, kun tehdas lisää kalliisiin lääkkeisiin hitusen sellaista, sanoisiko ”merkkiainetta”, jota halvemmissa ei ole ja ilmoittaa sen olevan vaikuttavan aineen.
Silloin sitä ei voi vaihtaa.

Te kansanedustajat tehtailitte sellaisen KELA:n lääkkeiden korvausperusteiden uudistuksenkin äskettäin, että vanhat ja sairaat eläkeläiset menettivät kymmeniä miljoonia vuodessa.

Omallakin kohdallani ainut markkinoilla ollut ruusunesto-rokote, joka oli silloin myös halvin, kohosi omavastuu-osuudeltaan reilusta kymmenestä eurosta
32 euroon.
Asiat eivät menneet niin kuin ennakkooon valehdeltiin.
Asian selittää vain se, että Kela ja lääketehtaat olivat sopineet lääketehtaitten hintojen moninkertaisista korotuksista samalla hetkellä, kuin Kelan:n korvausperusteiden muutos astui voimaan.

Paljonko on prosentuaalisesti keskimäärin tehtaitten osuus lääkkeiden hinnasta, kun apteekkarin ja lääkärin provisio on vähennetty pois? "
Antakaa parempi selitys, jos sellainen on.

Käyttäjän pks4470 kuva
Pentti Sittnikow

Dari-anne 6.

Kun keskustelemme kristinuskosta, joka kehottaa "kävelemään" juutalaisuuden yli, niin onko mahdollista, että jokin kristinuskon liitto/lahko olisi jyrkästi irtisanoutunut tuosta, vai tuleeko tuo ymmärtää siten, että kaikkinensa?
Joulukuun 25 päivä, Mithran syntymäpäivä siirrettiin Jeesukselle, kun jotkin tahot väittänevät Jeesuksen olevan "uniikki" myös syntymäpäivän osalta.

Terv. PKS

MARKUS RURIK RÄSÄNEN (nimimerkki)

ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja, Markus ”Red” Räsänen, kommentoi:

KOMMUNISMI, KOKO KANSAN PÄÄMÄÄRÄ, KETÄÄN EI JÄTETÄ

Äärioikealla eivät köyhien asiat tietenkään kiinnosta.
Vain heidän äänensä kiinnostaa.
Kallis ei halunnut vastata edellä esittämiini kysymyksiin ja nyt ei Räsänen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset